LC Suffield ei enää täällä Vuodatuksessa jatku, mutta uudessa osoitteessa kyllä.

>> http://lcsuffield.blogspot.com/

Syntymäpäiviä Suffieldien taloudessa vietettiin nykyään yksi toisensa perään, toisinaan kaksikin kerralla. Tänä iltana perheen esikoisten oli aika siirtyä teini-ikään, sen iloihin ja suruihin sekä lukion ja uusien ihmissuhteiden tuomiin haasteisiin.

Ensimmäisenä kaksospojista kakun eteen sai luvan astua Aron. Poika ei kauaa miettinyt toivettaan ennenkuin kumartui kakun ylle puhaltamaan kynttilöistä liekit sammuksiin.
Haluan löytää jonkun mukavan tytön. Vaikka koulusta.

Jännittyneenä omasta vuorostaan Adam nousi jakkaralla työtason eteen. Samatha kävi sytyttämässä kynttilät uudelleen Adamia varten, mutta poika epäröi vielä hetken antaen steariinin valua pitkin kynttilän vartta uhkaavasti kohti kakkua.

Vanhempiensa ja nuoremman veljensä hurratessa Adamkin vihdoin rohkastui puhaltamaan kynttilät ja jättämään lapsuuden ajat. Myös Angela huusi kannustusta veljelleen, siansaksaksi ehkä, mutta kuitenkin.
Minä toivon, että perheeni pystyisi saamaan kokoon lisää rahaa talomme rakennusta varten.

"Voi Aron, sinähän olet jo iso poika! Melkein jo yhtä vanha kuin minä!" Urho huudahti innoissaan. "Joo justii", Aron vastasi katsoen kummaksuen isänsä innostusta. "Minulla on teille pojille lahjakin", Urho jatkoi katsoen sitten nopeasti kelloaan, "kunhan olette nopeita!"
"Ja mitähän se mahtaa olla?" Aron kysyi.
"Liput Laamat vs. Alpakat -otteluun, tietenkin! Puolen tunnin päähän itseasiassa, joten menehän hakemaan veljesi, minne hän ikinä ehtikään livahtaa", Urho vastasi hymyillen leveintä hymyään.

"Kiitos isä", Aron kiitti aidosti kiitollisena ja halasi isäänsä. "Eipä kestä, poikani, eipä kestä."

Taksista päästyään pojat juoksivat stadionille niin kovaa kuin pääsivät. "Viisi minuuttia vielä", Adam puuskutti päästessään sisälle ja rojahti penkille istumaan. "Voi juku, ehdittiin kuitenkin", Aron sanoi lähes yhtä hengästyneenä kuin veljensä ja pistäytyi vielä ennen ottelun alkua myymälän puolella ostamassa limonadit itselleen ja veljelleen.

Ottelu päättyi tiukasti Alpakoitten hyväksi, mikä sai pojat hieman harmistumaan, olivathan he molemmat kannustaneet Laamoja. "Ensi kerralla Laamat kyllä voittavat!" Aron julisti ja sai Adaminkin paremmalle tuulelle, "jep, oikeassa olet."

Pojat jäivät vielä juttelemaan stadionin pihaan kaikesta mitä mieleen vain sattui juolahtamaan. "O-ou", Adam sanoi sitten, "lukio alkaa ylihuomenna!" "Ehkei se ole niin kamalaa", Aron vastasi mietteliäänä, "siellä on varmasti paljon sieviä tyttöjä", hän lisäsi ja iski silmää veljelleen.

Ilta alkoi hämärtyä ja kotipuolessa odotti huolestunut Samatha maalaamassa. "Jos niille on sattunut jotain", nainen mutisi sutiessaan väriä maalausalustalle. "Hei, ensimmäinen lauantai-ilta teini-ikäisenä, kai sitä saa vähän viipyä", ministereot ulos kantanut Urho huohotti treenaten samalla. "Kai niin", Samatha huokaisi. Samassa etupihan valaisi taksin ajovalot. "Kotona ollaan!" kuului Aronin iloinen huuto ja samassa molemmat pojat olivat jo kiiruhtaneet sisälle.
"Mitäs minä sanoin", Urho sanoi hymyillen.

"Hei Arthur ja Angela!" Aron huikkasi sisaruksilleen suunnatessaan kohti sänkyään. "Olkaa sitten hiljaa, minä menen nukkumaan", poika jatkoi heittäessään arkivaatteensa sängyn alle ja veti sitten pyjaman päälleen. "Hyvää yötä!"

Adam sen sijaan vaelsi jääkaapille ja otti palan syntymäpäiväkakkua jonka jämät oli kaappiin säilötty. "Juku että on nälkä", hän sanoi itsekseen.

Seuraavana päivänä Aron oli noussut jo aikaisin ja päätti auttaa vanhempiaan huolehtimalla pikkusiskostaan. Samatha oli vielä nukkumassa ja Urho lähtenyt kaupungille töitä metsästämään. Aron nosti tytön kehdostaan ja silitti tämän hiuksia kun huomasi kännykkänsä piippaavan muistutusääntä - Angelan syntymäpäivä!

"Siskotytsyllä onkin tänään synttäripäivä!" Aron hihkaisi siskolleen, joka naurahti iloisesti.
"Pitäisiköhän meidän viettää niitä heti, mitäs sanot?" Aron kysyi ja sai iloisen vastauksen: "jooo!"

"Okei sitten", Aron hihkaisi ja laski Angelan lattialle. "Hyvää syntymäpäivää, sisko", hän sanoi sitten ja suikkasi suukon Angelan otsalle.

Angelasta tuli oikein sievä pikkuneiti ja hän sai kolmanneksi luonteenpiirteekseen kaikesta kiinnostuneen.

"No? Miltä tuntuu?" Aron intosi, "onko hauskaa olla jo lapsi?"

"Rauhoitu nyt, ihan tavalliselta tuntuu! Paitsi jännittää, kun huomenna pitäisi uskaltaa mennä kouluun", Angela vastasi naurahtaen. "Olet ihan hölmö, Aron!"

"Voi olla niin", Aron sanoi, "mutta sen tiedän, että koulua ei kannata jännätä. Usko pois, löydät sieltä heti uusia ystäviä. Ja kuka tietää, ehkä ehdit ihastuakin johonkuhun!" hän lisäsi silmää iskien. "Ole hiljaa!" Angela tiuskaisi, vaikka mielessään mietti, voisiko niinkin ehkä käydä.

Illan tullen Angela pääsi kokeilemaan uutta sänkyään johon oli käynyt Samathan kanssa ostamassa sopivan väriset lakanat lempivärinsä mukaan. "Hyvää yötä Pupunen", tyttö sanoi pehmonallelleen ja veti peiton päällensä - huomenna olisi ensimmäinen koulupäivä joten nyt oli nukuttava.

Aamutunteina Angela heräili ärsyttävään puheenääneen sänkynsä vieressä. Väsyneenä tyttö availi silmiään ja nousi istumaan.
"Arthur!"

"Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi!" Angela huudahti veljelleen, "irti Pupusesta!"
"Ei tarvitse huutaa" Arthur vastasi hätääntyneenä, "en minä mitään pahaa tarkoittanut!"

"Ja nyt, pistä Pupunen takaisin siihen mistä otit sen!" Angela käskytti.
"Joojoo", kuului Arthurin hiljainen vastaus kun hän laski pehmolelun lattialle ja lähti laahustamaan muualle.
"Arthur!"

"Miksi Pupunen on väärin päin?" Angela huusi veljensä perään ja sai tämän kääntymään takaisin.

"Anteeeeksi", Arthur huokaisi alistuvaisena ja siirsi Pupusen oikein päin. "Jokohan neidille kelpaa."

Ensimmäisestä koulupäivästään selvittyään Angela olisi tahtonut mennä kertomaan Aronille kuinka oikeassa hän oli ollut (ainakin uusien kavereiden suhteen, ihastuksista hän ei myönnä mitään), mutta koska veli oli jäänyt kaupungille pyörimään tyttö riensi Urhon luo. "Isä hei", Angela aloitti, "etkö sinä olekin aika hyvä kuntoilemaan?" Urho katsoi tytärtään mietteliäästi. "No, miten sen nyt ottaa. Kuinka niin?"

"Ajattelin, että tulevan palonaisen on osattava urheilua, että ehkä sinä voit opettaa minulle jotain?" Angela kysyi ja katsoi isäänsä anovasti.
"Vai, että palonainen", Urho naurahti, "ehkä minä voin jotain neuvoa."

Vaihdettuaan urheiluvaatteet kaksikko siirtyi stereoiden eteen ja Urho valitsi tahdikkaan musiikin soimaan. "Viisi venytystä ensin näin, sitten toiset viisi toisella kädellä", Urho opasti, "ja sen jälkeen vielä kymmenen x-hyppyä!"

"Jokos me oltaisiin kohta urheiltu tarpeeksi?" Angela kysyi väsyneenä. "Ei kai palonaisenkaan tarvitse heti kaikkia hyppyjä jaksaa, eihän?"
"No, eiköhän me voida sitten lopetella", Urho sanoi. "Mutta sinä menet kyllä suoraa päätä suihkuun, haisuli!"

"Epäilemättä."

Kellariin suihkun luo päästyään Angela oli avaamassa takkiaan kun kuuli veljensä äänen takaansa. "Olit tosi hyvä urheilussa!" Arthur totesi iloisena. Angela kääntyi pojan suuntaan ja tiuskaisi: "Kiitos vaan, mutta voisitko häipyä sillä minä olen menossa suihkuun?"
"Anteeksi, taas."

Suihkusta tultuaan Angela törmäsi toiseen isoveljeensä - hieman epämukavissa merkeissä tosin.
"Ei voi olla totta", Angela huokaisi Adamin laskiessa alleen hänen silmiensä edessä.

"Miehet!"

Noustuaan takaisin ylös kellarista Arthuria odotti yllätys - tällä kertaa iloinen sellainen. "Hyvää syntymäpäivää rakas!" Samatha huusi. "Oho, vau!" Arthur sai sanotuksi, "joko minustakin tulee teini?" "Jep, iso poika!" Urho sanoi iloisesti.
"Onnea vaan minunkin puolestani", paikalle kutsuttu Marko naapurista sanoi.

Arthur sai uudeksi luonteenpiirteekseen bilehileen.

Sisällä olevasta hälystä häiriintynyt Adam päätti lähteä pihaan harjoittelemaan maalausta. Pian hän kuitenkin sai huomata, ettei ollut täälläkään yksin. Pojan huulille kuitenkin nousi pieni hymy hänen huomatessaan veljensä saaneen vieraan.

"Onko Marko täällä? Äiti käski hakea hänet kotiin jonkun synttäreiltä täältä", Aronin luokkatoveri ja ihastuksen kohde Paula kysyi. "Siellä se sisällä on", Aron vastasi ja hymyili tytölle ujosti.

Jo erittäin pian tunnelma nuorenparin välillä oli tiivistynyt huomattavasti joten Adam päätti keskittyä vain maalaukseensa, ei veljensä tirkistelyyn. Vaikka mieli kuinka teki.

Rohkaistuttuaan tarpeeksi Aron päätti kumartua Paulan suuntaan suudellakseen tätä ensimmäistä kertaa. Kaikki meni hyvin, kunnes viime hetkellä Paula väisti. "Odota, mikä tuo ääni on?" hän sitten kysyi.

"Mit--"

 Tässäpä uutta osaa - viimeinkin. Kirjotustaidot tuntuivat olevan jo vähän ruosteessa taas, joten pahoittelen jos osa on kökkö, seuraavaan osaan yritän taas panostaa vielä enemmän. Peli on mulla jo siinä vaiheessa, että kaikki lapset on vähintään teinejä, joten luulisin, että uutta osaa voisi olla ihan piankin odotettavissa. Kunhan jaksais kirjottaa ja tietty siten, miten koulu antaa myöden. Eipä muuta, lukemaan sitten (:

 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Suffieldien talossa vuodet vierivät omalla painollaan. Samatha synnytti vähän häidensä jälkeen neljännen lapsensa, Angelan, joka nuoresta iästään huolimatta oli luonteeltaan arjen sankari ja urheilullinen. Nyt Angela oli ehtinyt jo taaperoikään ja jonkun muunkin alkaisi olla aika siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen..

Samatha tiesi käyttävänsä liikaa rahaa lastenhoitajaan ja ennenkaikkia tiesi lastensa kaipaavaan enemmän äitiään kuin hoitajaa. Tanssiessaan Polskipisteen tanssilattialla Samatha painoi silmänsä kiinni ja lupasi itselleen ja lapsilleen olla taas enemmän kotona. Sen jälkeen hän avasi silmänsä, katsoi villisti tanssivaa miestään hymyillen ja kuiskasi itselleen: "Hyvää syntymäpäivää, Samatha."

Pian Urho talutti vaimonsa erään pöydän eteen ja sai Samin haukkomaan henkeään kauniin kakun edessä, "ei sinun olisi tarvinnut!"
Muistellessaan mielessään viime syntymäpäivää lapsuudenkodissaan Riverviewissä Sam tunsi kylmien väreiden kulkevan läpi hänen kehonsa. Katsellessaan ympärilleen hän kuitenkin muisti olevansa nyt Twinbrookissa, onnellisesti naimisissa ja neljän lapsen äiti. Hänellä olisi oikeus nauttia tästä ja kaikista tulevista päivistä täysin siemauksin.

Samin puhallettua kynttilät muut paikalla olleet alkoivat hurraamaan villisti. Vasta nyt Samatha huomasi Jermonkin olevan paikalla, lieneekö sattumaa vain, mutta Sam ei antanut sen häiritä. 

Aikuiseksi kasvaminen ei Samissa näkynyt juurikaan, paria hassua ryppyä lukuunottamatta. Iloisena kasvusta selvittyään Samatha leikkasi kakusta suuren palan lautaselleen ja ojensi sitten kakkulapion miehelleen. Sam laski lautasensa seinän vieressä olevalle pöydälle ja istuutui sitten odottamaan Urhon tekevän samoin.

"Mitähän Jermo muuten täällä tekee?" Urho kysyi yllättäen. "Sehän oli meidän häissäkin. Ettei vain olisi tullut vaatimaan sinulta Arthuria tai jotain!" hän selitti ja sai Samathan lähestulkoon tukehtumaan kakunpalaansa.

"Älä viitsi", Samatha kähisi saadessaan taas henkensä kulkemaan, "joko hän oli täällä lasillisella tai muuten vain juhlimassa syntymäpäivääni."
"Joo, niin varmaan", Urho totesi sarkastisesti ja tuijotti Jermoa kulmat kurtussa.

"Erikoista lahjaa minulla ei sitten ole, mutta toivottavasti kelpaa", Urho sanoi noustessaan penkistään ja tarttuessaan Samathaa kädestä johdattaen tämän yläkertaan.

"Mitä tämä nyt on? Sam kysyi Urholta joka hymyili salaperäisesti.
"Mene ja tiedä!" Urho viimein vastasi tarttuen oven nupista ja vetäen sitä hitaasti auki.

"Ei voi olla totta", Sam huokaisi päästessään huoneeseen, "ei voi olla totta!"

Seistessään keskellä huonetta, jossa Urho kosi Samathaa, Sam pillahti itkuun ja ryntäsi halaamaan miestään.
"Olet ihana!"


Kotona pikkuisella Angelalla oli jo ikävä vanhempiaan. Pitkän yön jälkeen lastenhoitaja oli liian väsynyt välittämään itkevästä taaperosta ja siirtyi aikuisten makuuhuoneeseen kirjansa kanssa.

Edes jatkuvaan itkuun heränneet isoveljet eivät saaneet Angelaa piristymään, vaan tyttöparka rääkyi rääkymistään. Lopulta lastenvahti tuli nostamaan tytön lattialle, "anna sille ruokaa, että se lopettaisi tuon kamalan huutamisen", hän tiuskaisi Adamille ja lampsi haukotellen takaisin kirjansa luo.
"Varsinainen lastenhoitaja, äiti saa kyllä sanoa sille suorat sanat kun palaa!" Adam tiuskaisi ja veti vaatteet ylleen, tämän yön unet olivat siinä sitten.

Adam löysi tyhjän tuttipullon työtasolta ja huusi Aronia apuun maidon etsintään. Lopulta pullo saatiin täytettyä ja Angelan tyhjä vatsa sai vähän täytettä.
"Juo nopeasti, niin Arthurkin saa ruokaa", Adam sanoi siskolleen sillä ei ollut löytänyt kuin yhden tuttipullon.

Aronkin päätti tehdä jotakin pikkusisarusten hyväksi, joten istahti Arthurin eteen ja nosti kädet kasvoilleen, raotti sormiaan ja sai veljensä kikattamaan. Usein hän mietti mielessään sitä, miksi pikkuveli oli niin paljon eri näköinen kuin muut sisaruksista. Eipä pienen pojan mieli kuitenkaan jaksanut asiaa kauaa analysoida, joten hän keskittyi vain juttelemaan ja leikkimään veljensä kanssa. Pian kuitenkin ovi kävi ja äiti ja isä palasivat kotiin, ja lastenhoitaja lähes tulkoon juoksi ovesta ulos huutaen samalla: "Lasku tulee perässä!"

Samathan vedettyä arkivaatteet yltään hän laahusti keittiöön hakemaan lasin vettä. "Äiti!" Adam huusi Samin takaa ja sai naisen kääntymään, "no?" 
Niinpä Adam kertoi lyhyesti lastenhoitajan huonosta käytöksestä, "ja sitten se jätti meidän hommaksi ruokkia pikkuiset! Vaikka me ollaan itsekin vasta lapsia!"
Sam huokaisi raskaasti, "eikö niihin voi ikinä luottaa!"

"Onneksi me osattiin Aronin kanssa pitää päämme kylminä!" Adam intoutui korostamaan urhoollisuuttaan. "Niinpä luulisin meidän ansaitsevan ylimääräisen karkkipäivän", hän jatkoi räpytellen silmiään. Sam hymyili pojalleen, "ehkäpä, ehkäpä."

Adam oli vielä jatkamassa asiaansa Urhon ilmestyessä paikalle ja lähestulkoon hyökätessä halaamaan vaimoaan. Sam takelteli sanojaan yllättyessään täysin odottamattomasta ja lämpimästä halauksesta ja lopulta päätti vain olla hiljaa.

Urhon alkaessa hieroa vaimonsa niskoja tämän yhtään vastustelematta Adam tuhahti ja lähti etsimään aamupalaa jääkaapista. Ei sieltä tosin löytynyt kuin purkkikeitto jota Adam istahti sänkynsä reunalle syömään, eihän heillä ollut pöytääkään vielä.

Pisteltyään purkkikeiton poskeensa Adam kaivoi puhelimen taskustaan katsoakseen kelloa, joka näyttikin vasta seitsemää. Sitten hän huomasi veljensä tekemässä läksyjään, ja muisti omiensakin  olevan vielä tekemättä.  Vaikka pikkusiskon kanssa leikkiminen olisi houkutellut tuplasti enemmän, päätti Adam kuitenkin tarttua omaan läksyvihkoonsa ja istuutua lattialle miettimään vähän liian vaikeita kertolaskuja. "Miksi koulussa pitää olla jo niin vaikeaa!" hän tuhahti. "Älä muuta sano", Aron mutisi, "en osaa mitään!"

Koulubussin viimein tuutatessa heidän talonsa kohdalla pojat olivat jo niin tylsistyneitä, että lähestulkoon juoksivat sinne. "Koulukin voittaa tämän tylsyyden, kun ei ole edes telkkaria niinkuin Pekalla", Aron mutisi bussissa veljelleen.
Myös Samatha oli jo päättänyt lähtenyt kaupungille, joten Urho jäi kotiin kolmestaan taaperoiden kanssa. Arthur oli viimein nukahtanut, joten Urho päätti kertoa Angelalle tarinan prinssistä, joka rakastui prinsessaan ja he menivät naimisiin ja saivat neljä suloista lasta.

Sam oli päättänyt käydä tarkastamassa teatterilla seuraavan näytöksen ajankohtaa, mutta otti kaksi askelta taaksepäin nähdessään teatterin edessä työpäivänsä alkamista odottavan Jermon. Mietittyään hetken Sam kuitenkin käveli miehen eteen ja tervehti tätä puoli-iloisella äänellä.

"Ai, hei Samatha", Jermo tervehti vääntäen kasvoilleen hymyksikin tulkittavan irvistyksen, "mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa."
Sam vastasi vain nopealla hymyllä, ei hän ollut varma tarkoittiko Jermo oikeasti sitä, että oli iloinen nähdessään hänet, vai puhuiko vain. "Miten Arthur voi? Eikö hänellä ole syntymäpäivä tänään?" Jermo kysyi hiljentäen ääntään.

Samatha mietti hetken. "Tosiaan, niinpä onkin", hän sitten vastasi. "Ja hän voi ihan hyvin", Sam jatkoi.
Jermo kuunteli hiljaa Samin kertoessa Arthurin taaperoajasta ja samalla muista lapsista.

Jermon alettua töihin Sam lopulta tarkisti näytöksen ajankohdan ja huomasi sen olevan vasta seuravana päivänä. Siitä harmistuneena hän suuntasi Herkkukulmaan ja tilasi sieltä herkullisen spaghettiannoksen.
"Vai että Arthurin syntymäpäivä, miten minä en muistanut", Sam mutisi posket täynnä ruokaa. Ei hän voinut ymmärtää sitä, että pystyi unohtamaan oman lapsensa syntymäpäivän. Ja silti hän istui ravintolan terassilla nauttimassa illallistaan.

Ja sitä syntymäpäivää itseasiassa vietettiin kotioloissa juuri sillä hetkellä. Adam ja Aron olivat menneet ystävänsä Pekan luo ja Angela nukkui sängyssään, joten Arthur sai kasvaa lapseksi aivan kahdestaan Urhon kanssa. Ei sillä, että se olisi häntä häirinnyt. Vaikka poika ystävällisen luonteen omasikin, hän viihtyi mieluustikin vain isän kanssa. Tai no, isäpuolen.
Uudeksi luonteenpiirteekseen poika sai vesifoobikon.

Kotiin tullessaan Samatha näki miehensä ja poikansa juoksemassa ovesta ulos. "Me mennään Arthurin kanssa katsomaan matsia stadionille, Aron ja Adam huitelevat vielä jossakin ja Angelalla on varmaan nälkä", Urho selitti Samille kaivaessaan samalla puhelinta taskustaan taksin kutsumista varten.
"Hyvää syntymäpäivää, Arthur!" Sam vielä huikkasi pojalleen saaden vastaukseksi epämääräisen kiitoksen.
Sisälle päästyään Samathaa vastaan taapersi pikkuinen Angela. "Voi sinua, älä kasva koskaan", Samatha huokaisi katsellen tytärtään. Tietysti hän tiesi, että Angelakin kasvaisi aikanaan, hyvin piankin varmasti, mutta olisi silti halunnut pitää tytön aina pikkuisena kullannuppunaan.
Siitä hänelle tulikin mieleen, ettei ollut opettanut Angelalle vielä puhumisen taitoa, joten kaappasi tytön kainaloonsa ja soitti taksin Jokiraitin puistolle. Ennen taksin tuloa hän vielä kirjoitti lapun jääkaapin oveen:

"Pojat! Ottakaa jääkaapista ruokaa tai tilatkaa vaikka pitsa, astiakaapin alimmassa laatikossa pitäisi olla vähänn rahaa. Me lähdettiin Angelan kanssa ulos ja Isä ja Arthur lähtivät stadionille.
Nähdään, rakkaita olette!
-Äiti"

Jokiraitin puistolle saavuttuaan Sam kantoi Angelan suloiseen huvimajaan ja alkoi opettaa tyttärelleen erilaisia sanoja, ensimmäisenä tietenkin piti osata sanoa 'äiti'. Vaikka ilta alkoi pimentyä Sam ei malttanut lopettaa opetustaan. Joka kerta Angelan oppiessa uuden sanan Sam nosti käden sydämelleen ja huokaisi onnesta.

Myös Angela nautti uuden oppimisesta, eikä kulunut kauaakaan kun hän jo tapaili vaikeampiakin sanoja.

Viimein ylpeä äiti päätti lopettaa puheharjoitukset tältä päivältä - tai yöltä - ja lähteä kotiin nukkumaan. "Sinä se olet minun tyttöni, rakas tyttöni", Sam huokaisi halatessaan Angelaa.

"Angela laakattaa äitiä!" tyttö hihkaisi ja sai Samathan poskelle vierähtämään kyyneleen.
"Äiti rakastaa Angelaa."

Sam oli nyt kolmen lapsen äiti. Yksinhuoltajaäiti. Samathaa oltiin siunattu kolmella pojalla, joista nuorimmaisen hän nimesi Arthuriksi. Arthur sai luonteenpiirteiksiin ystävällisen ja sikeäunisen. Vaikka Sam olisi tahtonut suhtautua kaikkiin lapsiin samalla tavalla, joka kerta hänen nähdessään Arthurin, hän muisti Jermon. Ja se jos mikä tuntui pahalta.

Päivät kulkivat kaikki samaa rataa. Sam maalasi, soitti kitaraa ja huolehti pojista. Välillä hän lähti kaupungille rentoutumaan, muttei voinut viipyä kauaa, lastenhoitajan pitäminen oli sentään melko tyyristä.
Viime viikon ajan Sam oli pysynyt kokoajan neljän seinän sisällä ja se oli saanut hänet tuntemaan itsensä liian eristäytyneeksi.
Eräänä iltana hän laski kolikoitaan, ja totesi, että hänellä voisi olla varaa palkata lastenhoitaja ja lähteä vähän kaupungille. Ystäviä hänellä ei oikeastaan enää ollut koska Sam ei poistunut kodistaan lähes ikinä. Silti Sam otti taksin keskustaan, nyt oli päästävä ulos tuulettumaan.
Sam ei voinut uskoa, keneen hän törmäsi ensimmäisenä astuttuaan ulos taksista.

"..Urho?" Sam äännähti automaattisesti.
"Sammy?"
Sam katsoi syvälle Urhon sinisiin silmiin. Hän tunsi, ettei kemia heidän välillään ollut kadonnut mihinkään, vaikkeivat he olleet olleet väleissä pitkiin aikoihin.

Sam katsahti maahan. Voisiko kaikki olla sittenkin helppoa, voisiko kaikki korjaantua? Vai olisiko elämällä lisää potkuja Samathan varalle.
"Sam, anna jo anteeksi. Tämä ikävä saa sydämeni repeytymään riekaleiksi, en kestä elämääni ilman sinua", Urho kuiskasi.
Sam ei voinut kieltää tunteitaan enempää.

"Minä rakastan sinua, Urho", Sam kuiskasi ja kumartui äkisti suutelemaan Urhoa. Hän tunsi, kuinka Urhon suupielet vetäytyivät hymyyn. "Tulihan se sieltä."

Vauhtiin päästyään Samatha ja Urho eivät  voineet enää pitää näppejään erossa toisistaan. Pian he olivat ottaneet itselleen huoneen Polskipisteen tiloissa sijaitsevasta majatalosta ja seisoivat siellä tuijottaen toisiaan rakastuneina.
Pian Samatha muisti lapset ja soitti lastenvahdille. Tämä lupasi vastentahtoisesti jäädä vahtimaan lapsia yöksi, mutta ottaisi kuulema kunnon bonuksen siitä hyvästä.

Kun Samathan ei enää tarvinnut murehtia lapsista, hän keskittyi vain Urhoon.

Se ilta meni rakkautta vannoen ja toistensa seurasta nauttien.

Epäilemättä.

-

 

Aamulla ensimmäisten auringonsäteiden tunkeutuessa sisään huoneeseen Urho raotti silmiään. Pikaisesti hän nousi sängystä ja ryhtyi etsimään vaatteitaan. Hän veti tutun raitapaitansa päänsä yli ja veti housut jalkaansa. Sitten hän jäi odottamaan Samathan heräämistä.

 

Onnellisena Urho katsoi kun Sam nousi silmiään hieroen sängystä ja ryhtyi pukemaan. Urhon katsellessa Samathaa hän tunsi jotain vielä voimakkaampaa kuin yleensä. Nyt on se hetki, Urho mietti hymyillen, en sitten hyväksy kieltävää vastausta.
Samatha katsoi miestä kummastuneesti tämän irrottaessa kätensä Samin käsiltä.
"Odota hetki."

"Mitä ihmettä tämä nyt on?" Samatha kysyi Urhon laskeutuessa polvilleen Samin eteen.

Urhon posket punehtuivat kun musta samettinen rasia ei tahtonut pysyä hänen tärisevissä käsissään.

"Samatha Suffield, tuletko vaimokseni?" Urho kysyi avaten rasian josta paljastui kaunis timanttisormus. Samatha tuijotti vuoroin sormusta, vuoroin Urhoa täysin sanattomana.

"Tahdon, tulen, tulen", Samatha henkäili epämääräisesti.

Samathan selvittyä shokista hän hyökkäsi halaamaan miestä. "Voi luoja Urho, olet ihana!"
"Sinä olet", Urho vastasi sulkien onnellisena silmänsä.

Heti seuraavana päivänä Sam passitti sulhasensa stylistille uusimaan ilmettään. Urho värjäytti vaaleat hiuksensa lämpimän vaaleanruskeiksi ja leikkautti niihin lyhyemmän ja trendikkäämmän mallin. Vaatekertakin sai vihdoistaviimein uusiutua.
Toivuttuaan alkushokista mies alkoi pitää uudesta ulkonäöstään ja peilailikin itseään tavallista useammin jokaisesta kiiltävästä pinnasta.

Urhon muutettua taloon sai Samathakin välillä huokaista. Lapset rakastivat Urhoa ja tulivat tämän kanssa hyvin toimeen, kaikkien onneksi.
"Tule isin luo, Aron", Urho jutteli pojalle opettaessaan tätä kävelemään.

"Isin poika!" Urho huudahti Aronin kävellessä itse ensimmäiset metrinsä, "noin sitä pitää!"

Urhon saatua lapset nukkumaan Sam kiiruhti miehensä luo. "Toivottavasti tässä ei käy niinkuin viimeksi", Sam aloitti, "mutta minä olen raskaana!"
Samatha tunsi olonsa epämukavaksi odottaessaan Urhon reaktiota.

Ensin Urho näytti mietteliäältä, mutta lopulta nosti kätensä Samathan olalle.
"Sehän on … mahtavaa!" hän sitten sanoi. Samin suupielet nousivat pieneen hymyyn, "oikeastiko?"
"Niin oikeasti, etten ole koskaan ole ollut oikeammassa. Paitsi tietenkin aina silloin, kun kerron rakastavani sinua. Ja silloin kun kosin sinua."

Pian Urho tahtoi jo päästä tunnustelemaan Samathan massua.
"Pitäisiköhän meidän pitää häät nyt, kun sinä vielä mahdut mekkoosi?" Urho kysyi leikkisästi. "Kiitos vaan", Samatha naurahti.

Seuraavalla hetkellä he kuitenkin päättivät järjestää häät heti huomenna. Vieraita tuskin pääsisi lyhyen varoitusajan takia montaa, mutta se ei ollut tärkeää. Ainakaan yhtä tärkeää kuin mekkoon mahtuminen.

Seuraavana päivänä Samatha ja Urho seisoivat Vonkale-kalammella pitäen toisiaan kädestä ja hymyillen hermostuneina. He olivat valinneet tämän hääpaikaksi, koska olivat tavanneet täällä ensimmäisen kerran sovitusti. Samatha oli välttämättä tahtonut vetää yllensä mustan häämekon väittäen, ettei mikään muu väri pukenut häntä. Urho ei jaksanut väittää vastaan itsepintaiselle Samille, mutta oli kuitenkin itse pukenut päällensä valkean takin välttääkseen hautajaisfiiliksen.

Onnellisina pariskunta tuijotti toisiaan.
"Olet niin kaunis", Urho sanoi irrottamatta katsettaan hetkeksikään Samathan kauniin vihreistä silmistä.
"Ja sinä olet, mmggh.." Samatha aloitti niellen kurkkuun nousevia mahanesteitä, "olet niin komea."
Mokoma raskaus, älä pistä minua oksentamaan omissa häissäni!

Lopulta vieraat olivat saapuneet ja hääseremonia voisi alkaa.
"Rakastan sinua", Sam kuiskasi Urholle irrottautuessaan tämän syleilystä viimeistä kertaa ennenkuin hänestä tulisi virallisesti Urhon vaimo.

Kuten pariskunta oli arvellut, vieraita ei ollut paikalla järisyttäviä määriä.
Riisiä heittävän vieraan Sam tunnisti Urhon entiseksi naapuriksi, Sorja Majuriksi. Samin poskille nousi hento puna hänen muistellessaan sitä, kuinka oli Majurien talon vessassa etsinyt raskaustestiä kaapeista. Onneksi Sorja näytti autuaan tietämättömältä siitä, joten Samathakin sai keskityttyä tärkeämpään - häihinsä.

Myös Urho huomasi kummallisen vieraan. Tai ei vieraassa mitään, mutta hän oli sijoittanut paikkansa hieman oudosti. Jermo Kaikuhan se siellä seisoi keskellä pusikkoa. "Etköhän sinä uskalla sieltä ihmisten ilmoillekin tulla", Urho huudahti miehelle naurahtaen.

"Noniin", Urho aloitti, "tahdotko sinä, Samatha Katherine Suffield, ottaa minut, Urho Kalevi Kintaan aviopuolisoksesi, rakastaa ylä- ja alamäessä ja niin edes päin?"

"Tahdon", Samatha vastasi hymyillen ja ojensi vasemman kätensä Urholle, joka pujotti nimettömään kauniin kultaisen sormuksen.

"Entä tahdotko sinä, Urho Kalevi Kinnas, ottaa minut, Samatha Katherine Suffieldin aviopuolisoksesi, rakastaa ja tukea ylä- ja alamäessä, olla minulle uskollinen ja elää kanssani loppuun asti?" Sam kysyi. Heitä hymyilytti se, ettei kumpikaan ollut varma kuinka kysymys kuului esittää, mutta myös se, että he tiesivät molemmat miten siihen vastattiin.

"Kyllä, ehdottomasti. Tai siis, tahdon!" Urho vastasi ottaen vastaan samankaltaisen sormuksen, kuin minkä oli äsken pujottanut Samin sormeen.

"Saanen suudella morsianta."

Iloisena rouva Suffield popsi pitopalvelun järjestämää ruokaa.
"Onneksi ei ruvettu itse kokkaamaan!" Samatha naurahti muistellen kaikkia käräyttämiään ruokia, "ei varmaan olisi montaa vierasta syömässä."

"Ainakin nyt on hyvää ruokaa", vieraat totesivat hymyssä suin.

*

Illalla oli aika vielä viettää kolminkertaiset syntymäpäiväjuhlat, kun kaikki talon lapset siirtyivät uuteen elämänvaiheeseen.
Tässä kuvassa kasvanut Aron, joka sai uudeksi luoteenpiirteekseen Kunnianhimoisen.

Adam puolestaan sai luonteenpiirteekseen Paljaan pinnan pelon.

Ja tässä vielä taaperoiän saavuttanut Arthur.

 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Anteeksi kamalasti toi Arthurin taaperokuvan mössöisyys, en tiedä mistä sekin taas johtuu. Mutta toivottavasti tykkäsitte osasta ja vielä toivottavampaa ois jos kommentoisitte jotain (:

 

Tää on jo hiukan noloa, mutta mulla on edelleen aivan törkeästi kuvia teillä tietämättömillä, joten oikeastaan kaikki Adamin ja Aronin vauva-ajan kuvat on hukassa. Taaperokuviakin on jäljellä tosi heikosti, joten tässä tarinassa on nyt sitten pakosti kulunut muutama 'vuosi'.. raah. Muutamat synttärikuvatkin on kadoksissa, joten herrat kasvaa sitten vähän hassusti ehkä. :s
Tässä parin osan sisään tilanteen pitäis kyllä tasottua, koska kuvat on toistaseks ainakin tallessa.. Jeesjees, eipä muuta, lukekaa ja koittakaa olla hämääntymättä tästä hiukanliiannopeasta ajankulusta, kiitos. :)

 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Päivät olivat kuluneet kuin siivillä pieniä poikia hoitaessa.
Samathan ja Urhon erosta kuullut Jermo oli välillä poikennut kylässä ja auttanut Samia poikien ruokkimisessa ja vaipanvaihdossa. Hän oli jopa rakentanut kehdot vauvoille.
Tänä päivänä Adam ja Aron täyttäisivät vuosia, heistä tulisi taaperoita ja heihin menisi vielä enemmän aikaa ja vaivaa kuin vauvaiässä. Se ei tosin huolettanut Samathaa - ainakaan vielä. Köyhänä taiteilijana Samilla ei ollut varaa juhlien järjestämiseen, mutta hänen teki mieli kutsua edes poikien isä paikalle. Ihan vain lasten takia.
Ja vähän Samathan itsensäkin.

"Minulla on jo suunnitelmia", puhelimen toisessa päässä kuului, "olisin kyllä muuten tullut. Poikien takia siis, kuulin, että saimme kaksoset."
Samathaa ärsytti. "Minä sain", hän korjasi, vaikka toivoi koko sydämestään, että he voisivat olla sovussa Urhon kanssa.
"Miten vain. Minun täytyy lopettaa, mutta muista, että olen valmis sopimaan jos tahdot. Olin tyhmä, ja tahtoisin mukaan poikienkin elämään", Urho selitti kovin katuvaisen ja vilpittömästi pahoillaan olevan oloisena.
"Aha."

Adam

Aron


Synttärikakkua Sam sai syödä yksin, synttärisankarit itse saivat tyytyiä vielä tuttipulloon.
Ratkiriemukasta, jihuu.

Astioita pestessään Sam pohti sitä, mitä Urho oli puhelimessa sanonut hänelle.
Urho olisi valmis sovintoon.

Niin minäkin.

Kiireesti Samatha soitti lapsenvahdin poikia hoitamaan ja tilasi sitten taksin Urhon kämpälle. Huonommaksi onneksi ainoa kotona oleva oli Jermo.
"Missä Urho on? Ja koska hän tulee?" Samatha kyseli.
Paras ilmestyä paikalle ennenkuin muutan mieleni.

Sisään päästyään Jermo kertoi Urhon puhuneen jostain treffeistä tälle illalle.
"Tapasi rannalla aivan törkeän kauniin naisen kun oltiin poikien kanssa pelaamassa palloa. Ei se varmaan tule kotiin koko iltana", Jermo sanoi tutkaillen Samathan reaktiota.
"Ai."

"Siinä tapauksessa", Samatha aloitti katsoen Jermoa silmiin, "ellet pahastu."

Jermo hymyili leveästi. Samatha oletti Jermon hymyilevän hänelle, vaikka miehen päässä oli vain ajatus: Eipä ollut hankalaa.

"Viis Urhosta", Samatha totesi siirtyessään lähemmäs Jermoa. Hän olisi tahtonut juosta pois, koska tiesi olevansa tässä vain äsken kuulemansa takia, kostoksi Urholle.

*

"Ei-voi-olla-totta!" Samatha ähisi noustessaan sängyltä. Hän puki päälleen nopeasti kuullessaan alhaalta Urhon äänen, "kotona ollaan! Ei se Sam ollut edes kotona, odotin siellä ainakin tunnin", hän selitti jollekulle oven takana.
"Jermo, oletko sinä siellä? Saako tulla?" Urho huhuili Samathan kiskoessa kenkiä jalkoihinsa.

Jermo päätti pitkittää suunnitelmaansa jottei saisi kaksia nyrkkejä naamaansa nyt. "Minä.. Minä olen juuri pukemassa, odota hetki!" Jermo huusi ja viittoi Samia valitsemaan joko piilon sängyn alla tai pakenemisen ikkunasta. Samassa ovi avautui. "Jermo, et ikinä usko tätä!" Urho sanoi, mutta hiljeni yht'äkkiä.

"Sammy?"
"Terve vaan", Samatha sanoi ja raivasi itselleen tien ulos.
"Näkemiin."

"Sam, vastaa jo. Jermo kertoi mitä sinulle sanoi, ja tiedän, ettei se ollut sinun vikasi. Saat anteeksi, Samatha vastaa jo!" Urho pyyteli epätoivoisesti jättäen neljännen viestin Samathan puhelimeen.
"Älä viitsi, Urho, ei se sinua halua. Koita jo uskoa", Urhoa pihaan seurannut Jermo yritti vakuuttaa.

Samaan aikaan Samatha oli päässyt takaisiin kotiin. Häntä suututti ja hävetti suunnattomasti se, mitä hän oli äsken mennyt tekemään. Ei Urho varmastikaan sitä ansainnut. Ei todellakaan.
Onneksi edes postilaatikossa oli jotain muuta kuin huonoja uutisia, nimittäin pieni lahjapaketti.

Samatha irrotti pienen kortin paketin päältä.

"Olisin antanut tämän itse, mutta vaikka istuin portaillasi toista tuntia, et tullut kotiin ja takapuoleni alkoi jäätyä kylmistä rappusista. Toivottavasti saat sen kuitenkin tätä kautta mahdollisimman pian.
Ainiin, toivottavasti et pahastu siitä, että kävin (lastenvahdin haukantarkkojen silmien valvoessa!) tervehtimässä poikia. Unohdin toisen kottikärryllisen suukkoja kotiin, joten toivottavasti toimitat ne vesseleille mahd. pian!
Rakkaudella, Urho."

"Voi Urho", Samatha henkäisi pala kurkussa.

Paketissa oli sievä vihreänvärinen rannekoru. Samatha veti sen ranteeseensa ja puri hammasta selvitäkseen tulevalta kyynelvirtaukselta.
Typerä Jermo valehteli minulle siitä naisesta, täällä se Urho on kykkinyt sillä välin kun minä idiootti puuhaan mitä sattuu.

Valittettavasti "pienenellä kostolla Urholle" oli seurauksetkin ja Samatha alkoi odottamaan lasta Jermolle. Katumus oli Samin tunteista päällimmäisenä, nyt hän saisi loppuelämäkseen muistutuksen typerästä tempustaan. Silti Samatha ei halunnut tunteidensa vaikuttaa tulevaan lapseen, eihän tällä ollut osaa eikä arpaa tähän, ja hän tulisi ansaitsemaan samanlaisen kohtelun kuin kaksosetkin.

*

Kesken rauhallisen päiväkävelyn Sam näki Urhon kävelevän häntä kohti. Samat maastokuvioiset housut jalassa kuin silloin, kun he tapasivat ensimmäistä kertaa.
Samatha, hillitse itsesi. Tämä ei ole ensimmäinen tapaaminen II.
"Sam, odota!" Urho huudahti rientäen Samin luo.
Mahtavaa.

Väkisin Sam väänsi naamalleen nyrpeimmän ilmeen minkä osasi.
"Mikäli et huomaa, olen hieman kiireinen nyt. Oliko asiaakin?" hän sanoi miehelle. Hänen päässään jyskytti ajatus siitä, kuinka hän vain hyppäisi Urhon kaulaan, pyytäisi anteeksi kaikkea ja he sopisivat ja eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Silti hän toimi täysin päinvastoin.

"Ehmm, en minä häiritse sitten. Ajattelin vain sanoa, että olen edelleen valmis sopimaan. En pysty elämään ilman sinua. Samatha, minä taidan rakastaa sinua", Urho selitti nopeasti. Viimeisen lauseen kohdalla hän joutui kääntämään katseensa Samathasta ettei tämä huomaisi hänen poskellaan vierivää kyyneltä. Sam katsoi miestä säälien, kaiken tämän hän oli valmis antamaan anteeksi, ja silti Samatha esitti kuin ei välittäisi.
"Urho.."

"En tiedä voisinko olla kanssasi normaalisti, tein tosi rumasti. Ja sen lisäksi.." Samatha aloitti. Hän ei todellakaan käsittänyt, miten Urho jaksoi kaiken tämän jälkeen yrittää sopia. 
"Minä olen raskaana."

Sen sanottuaan Samatha ei pystynyt enää odottamaan Urhon vastausta vaan lähti juoksemaan pois. Urho jähmettyi paikoilleen pää painuksissa. Sam otti taksin kotiin ja mietti koko matkan Urhoa. Noin vaihteeksi. Joutuisiko hän elättämään kolme lasta ihan yksin?
Mikä minua ja ihmissuhteitani vaivaa?

Kotona Samin pelko pärjäämättömyydestä vain kasvoi, kun hän näki lastensa huutavan nälkää kehdoissaan. Lastenvahti liukeni paikalta heti nähdessään Samathan epätyytyväisen ilmeen.
"Hienoa, hienoa tosiaan. En ikinä pysty tähän yksin", Samatha huokaisi. Urhon kanssa asiat olivat vieläkin huonommalla tolalla kuin ennen ja Jermo ei tullut enää kysymykseenkään. Samatha kun niin oli luullut tätä ystäväkseen ennenkuin tämän oikeat motiivit olivat paljastuneet.

Todistaakseen itselleen pystyvänsä lapsista huolehtimiseen Samatha lähti takaisin keskustaan - poikien kanssa. Rauhalliseen aikaan Sam ei paikalle saapunut, kaupungintalon edessä oli meneillään mielenosoitus. Sen takia Sam ei perunut suunnitelmiaan, vaan siirtyi sivummalle ihmisjoukosta.

Sam ei voinut enää murjottaa katsellessaan lapsiaan, pieniä ja viattomia poikia.
Urhon poikia.

Onneksi Sam oli varautunut eväillä, sillä hänen siirtyessään opettamaan pikku-Adamille kävelyä Aron ilahtui ikihyviksi suuresta tuttipullollisesta maitoa.

Pitkäksi aikaa ei maito kuitenkaan riittänyt janoiselle pojanklopille. Pian tämä heittikin tyhjän pullon sivuun nähdessään jotain mielenkiintoista.

Kävelytaidottomuus ei ollut ongelma Aronille joka vaelsi takaisin puiston toiseen reunaan.

Hyönteisystävällisyys taitaa kulkea suvussa, vai?

Toisaalla Adam on oppinut juuri kävelemään ja ylpeä äiti leperteli pojalleen heittäen tätä ilmaan.
Yht'äkkiä hän muisti, ettei ollut hetkeen nähnyt Aronia.

Sam näki maassa tyhjän tuttipullon. Hän oli unohtanut Aronin vahtimisen täysin ja huhuili nyt poikaansa lähes tyhjentyneessä puistossa.

Käveltyään aikansa ympäri puistoa Sam viimein näki Aronin loikoilevan maassa. 

Samatha laski Adamin maahan ja nosti Aronin syliinsä. Hän halasi poikaa onnellisena.
"Älä enää ikinä karkaa näin, rakkaani."

"Mutta ääiti, perhosia!"
"Perhosiako sinä tulit katsomaan?"
"Niin, äiti!"

Niinpä Sam nappasi Aronille yhden kauniin keltasiipisen perhosen joka nimettiin Nopaksi.

Pian Samatha alkoi voida pahoin ja päätti soittaa lastenhoitajan numeroon, josko tämä ehtisi vielä vahtimaan poikia Samathan poiketessa sairaalalla.

Sam odotti hyvän tovin kuunnellen puhelimen tuuttausta, pian kuitenkin joku vastasi.

"Valittettavasti tänään ei ehdi kukaan", puhelimesta kuului vastaus.
"Hyvä on", Samatha vastasi ja sulki puhelimen.
"Enköhän minä sitten sinnittele."

Eipä Samatha sitten ehtinytkään kuin juuri ja juuri kotiin kun hän tunsi synnytyksen käynnistyvän.

"Pitääkö sinun tulla juuri nyt?!" Samatha huusi ja kaivoi puhelimen taas esiin.
"Taksi Lätäkkötie kuuteentoista, NYT!" hän karjui puhelimeen.

Tässä sitä mennään taas. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------